1. heinäkuuta 2015

Hävyttömän helppo banaanileipä

Meinaan jatkuvasti puhua banaanikakusta, vaikka virallisesti tämä ilmeisesti kuitenkin on leipää. Omassa suussa banaanikakku kuulostaa vain mukavammalta. Noh, nimestä viis! Kyseessä on kuitenkin hieman kuivakakkumainen (ääh taas se kakku) pitkula. Leipä kuitenkin siinä mielessä, että kovin makeasta tapauksesta ei ole kysymys. Sellainen aavistuksen makea, kahvin kaveriksi sopiva.

banaani1

Omani syntyi seuraavista ainesosista:

3 hyvin kypsää banaania 
2 kananmunaa
0,75 dl maitoa
50 g leivontamargariinia
2 dl spelttijauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl kikhernejauhoja
3 rkl kookoshiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
1,5 tl inkivääriä
1  tl kardemummaa
(100 g tummaa suklaata)

Muussaa banaanit haarukalla ja sekoita mukaan kananmunat, maito ja sulatettu margariini. Sekoita tämän jälkeen muut ainekset vapaavalintaisessa järjestyksessä. Suklaa on valinnainen lisä, ja sen tilalla voisi sopia hyvin esimerkiksi pähkinätkin.

Sitten vain taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Testaile tikulla kypsyyttä.

banaani4 

Vähän jännitti pysyyköhän tämä oma tekele edes kasassa tai kuivuuko liikaa, mutta onnistui oikein hyvin. Leikkautui ainakin nätisti ja syödessä ei lähtenyt hajoilemaan. Koostumus ei kuitenkaan ollut liian halkomainen ja kohosi myös juuri sopivasti. 

banaani3

Päälle levitin vielä maapähkinävoita. En aikaisemmin ole ollut kovinkaan suuri maapähkinöiden ystävä, mutta viime vuosina oon yrittänyt lämmitellä välejäni niihin. Hyvin maistui tuon kanssa, vaikka tottumattomalle oli kyllä melkoisen tahmaisaa tavaraa.

banaani2

Kokonaisuutena kuitenkin aika nappisuoritus! En aikaisemmin ollut syönyt banaanileipää, joten en ihan tarkkaan tiennyt mitä odottaa. Ärsyttää vähän itseäkin sanoa tämä, mutta en viime kuukausina ole hirveästi ollut makean perään. Herkkuja tulee enemmänkin syötyä vain tavan vuoksi, eikä esim suklaata tee enää ollenkaan mieli. Lähinnä juuri iltapäiväkahvin kanssa tykkään syödä keksin tai pari. Banaanileipä on tähän tarkoitukseen juuri sopiva korvike ja muutenkin vähän terveellisempi vaihtoehto.

-Mira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti