14. toukokuuta 2015

Pettymys on paha sana


Pettymys voi tulla monessa muodossa ja monesta eri syystä. Minulle pahinta pettymystä on kuitenkin itseensä pettyminen. Se on se tunne, kun tietää tehneensä jonkin asian eteen kaikkensa, mutta se ei ole siltikään ollut tarpeeksi. Että ei ole vain pystynyt vaadittuun suoritukseen, vaikka on laittanut itsensä likoon sataprosenttisesti.

Suorittajalle pettymys saattaa olla todella musertava tunne, josta on hankala päästää irti. Pettymykseen sekoittuukin usein melkoinen määrä itsesääliä. Voi tätä raukkaa, kun ei nyt ollutkaan tarpeeksi hyvä. Ylpeän ihmisen on vaikea myöntää – itselleen ja muille – olleensa huono. Vielä vaikeampaa on näyttää, miten paljon oma epäonnistuminen oikeasti harmittaakaan.


GIF täältä
Viime aikoina olen joutunut käsittelemään pettymystä tavallista enemmän. Olen vuorotellen niellyt kiukkuisia kyyneleitä, ja surkutellut apaattisena sohvannurkassa. Välillä olen saanut negatiivisesta ulinastani yliotteen, ja vannonut nousevani uljaampana kuin koskaan. Uuden vastoinkäymisen kohdatessa märehtiminen on kuitenkin taas alkanut alusta.

Mutta antakaa vielä hetki, kyllä minä tästä sisuunnun! Ei Maailma tähän kaadu, vaikka välillä siltä onkin tuntunut.


-Annika

P.S. Ei mulle pelkkää huonoa sentään kuulu! Vähän täytyi vain avautua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti