Pettymys voi tulla monessa muodossa ja monesta
eri syystä. Minulle pahinta pettymystä on kuitenkin itseensä pettyminen. Se on
se tunne, kun tietää tehneensä jonkin asian eteen kaikkensa, mutta se ei ole
siltikään ollut tarpeeksi. Että ei ole vain pystynyt vaadittuun suoritukseen,
vaikka on laittanut itsensä likoon sataprosenttisesti.
Suorittajalle pettymys saattaa olla todella musertava tunne, josta on hankala päästää irti. Pettymykseen sekoittuukin usein melkoinen määrä itsesääliä. Voi tätä raukkaa, kun ei nyt ollutkaan tarpeeksi hyvä. Ylpeän ihmisen on vaikea myöntää – itselleen ja muille – olleensa huono. Vielä vaikeampaa on näyttää, miten paljon oma epäonnistuminen oikeasti harmittaakaan.
Viime aikoina olen joutunut käsittelemään pettymystä tavallista enemmän. Olen
vuorotellen niellyt kiukkuisia kyyneleitä, ja surkutellut apaattisena
sohvannurkassa. Välillä olen saanut negatiivisesta ulinastani yliotteen, ja
vannonut nousevani uljaampana kuin koskaan. Uuden vastoinkäymisen kohdatessa
märehtiminen on kuitenkin taas alkanut alusta.
Mutta antakaa vielä hetki, kyllä minä tästä sisuunnun! Ei Maailma tähän kaadu, vaikka välillä siltä onkin tuntunut.
-Annika
P.S. Ei mulle pelkkää huonoa sentään kuulu! Vähän täytyi vain avautua.
Suorittajalle pettymys saattaa olla todella musertava tunne, josta on hankala päästää irti. Pettymykseen sekoittuukin usein melkoinen määrä itsesääliä. Voi tätä raukkaa, kun ei nyt ollutkaan tarpeeksi hyvä. Ylpeän ihmisen on vaikea myöntää – itselleen ja muille – olleensa huono. Vielä vaikeampaa on näyttää, miten paljon oma epäonnistuminen oikeasti harmittaakaan.
GIF täältä |
Mutta antakaa vielä hetki, kyllä minä tästä sisuunnun! Ei Maailma tähän kaadu, vaikka välillä siltä onkin tuntunut.
-Annika
P.S. Ei mulle pelkkää huonoa sentään kuulu! Vähän täytyi vain avautua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti