3. huhtikuuta 2015

Teekutsut porkkanapellolla

Täydellinen tapa aloittaa pääsiäinen on kutsua monta ihanaa tyttöä kylään. Syötiin kokonainen piirakka ja puolikas porkkanamaakakku. Lisäksi teetä kului useampikin kupillinen, niin kuin näiden tyttöjen kanssa on tapana. 

kiva3 (2) kiva9

Täydellinen piirakka piti sisällään pinaattia, purjoa, paprikaa, ruohosipulia, tomaattia, mozzarellaa ja valkosipulituorejuustoa. Pohjan tein ensimmäistä kertaa spelttijauhoista, joka oli mitä oivallisin valinta. Paras ja ehkäpä helpoin piirakkapohja syntyy siis sekoittamalla seuraavat ainekset keskenään:

1 dl vettä
1 dl öljyä
3 dl spelttijauhoja (tai ihan vaan vehnäjauhoja)
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

Pohjaa kannattaa tökkiä haarukalla ja paistaa yksinään 10 minuuttia 200 asteessa. Sen jälkeen lisää haluamasi täytteet ja munamaitoseos. Sitten vain paistumaan 40-50 minuutiksi. 

DSCF1447 (2)
kiva5 (2)

Kakku tuli bongattua Kinuskikissan sivuilta ja pitihän sitä sitten itsekin kokeilla. Oli kyllä pieni tappelu tuon maa-aineksen kanssa, mutta sainpas sen lopulta asettumaan edes jotenkin. Tykkään noista miun kierreporkkanoista erittäin paljon :--)
Oikeastaan sen oli tarkoitus olla Henrin syntymäpäiväkakku, mutta mutta.. On sitä vielä jäljellä!

kiva8 (3)

Hauskaa oli myös se, että kakkua leikattiin penkeittäin. Eikä ole ennen porkkanat maistuneet appelsiinilta tai multa minttusuklaalta.

Hyvää pääsiäistä ja kiitos Jeesus näistä muutamasta vapaasta!

-Mira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti